Mainoksellisen suoratoistopalvelun nousu

Suoratoistoalustojen avautuessa mainonnalle kilpailu muuttuu – yleisö pirstaloituu ja mainostajan on haastavampaa tavoittaa kohderyhmänsä
09 elokuuta 2023
Mainoksellinen suoratoistopalvelu
Marianne
Lindholm

Ota yhteyttä

Netflix lanseerasi viime marraskuussa mainokset suoratoistopalvelussaan. Uusi, edullisempi tilausvaihtoehto on Netflixin mukaan houkutellut lähes 5 miljoonaa kuukausittaista aktiivista käyttäjää. Vuoden alusta mainoksellisen vaihtoehdon tilaajien määrä on enemmän kuin tuplaantunut.  "Keskimäärin yli neljännes rekisteröityvistä valitsee mainoksellisen vaihtoehdon maissa, joissa se on saatavilla", toimitusjohtaja Greg Peters sanoo.  Mainoksellinen vaihtoehto tuli saataville Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Brasiliassa, Ranskassa, Italiassa, Saksassa, Japanissa, Koreassa, Meksikossa, Espanjassa ja Britanniassa.

Aivan kannoilla on Disney+, joka lanseerasi oman mainoksellisen vaihtoehtonsa Yhdysvalloissa joulukuussa 2022. Tällä hetkellä mainokselliset tilaukset ovat vain osa kaikista tilauksista, mutta kyseessä on kasvava trendi – myös Amazon Prime on liittymässä joukkoon.

Suomessa ainakin Ruutu+ ja Cmore (Telian asiakkaille) tarjoavat jo edullisempaa mainoksellista suoratoistopalvelua.

Suoratoistoalustojen avautuessa mainonnalle kilpailu muuttuu – yleisö pirstaloituu ja mainostajan on haastavampaa tavoittaa kohderyhmänsä. Toisaalta suoratoistoalustat tarjoavat mainostajille mahdollisuuden räätälöityyn ja kohdistettuun mainontaan käyttäjätietojen perusteella. 

Netflixin ja Disney+:n kehittäessä ydinmallejaan on medioiden ja alustojen tärkeää ymmärtää kilpailun muuttuva dynamiikka. Yhteiset mittarit kaikkien palvelujen osalta auttavat rakentamaan oikeat, toimivat kilpailustrategiat ja varmistavat, että mainostaja pystyy suunnittelemaan ja arvioimaan palvelujen käyttäjien päällekkäisyyksiä. Mittaus kertoo, kuinka lineaariset kanavat ja suoratoisto toimivat yhdessä ja miten ne täydentävät toisiaan.

Siiloutunut kanavasuunnittelu tulee suoratoiston myötä loppumaan. Yleisö omaksuu moninaisia katselumuotoja ja sisällön tuottajat tarvitsevat kokonaisvaltaisemman lähestymistavan mittaamiseen. Yhtenä ratkaisuna on Kantar Median Mind-tutkimus, joka mittaa kuluttajien mediakäyttöä ja antaa työkaluja kohderyhmien hallintaan ja uusien mahdollisuuksien tunnistamiseen. 

 
Ota yhteyttä